Palaute
 EM Nitro Nationals 3.-6.7.2008


Nitro Nationals Alastarossa 3.-6.7.2008

Lisätietoja kilpailusta

http://www.fhra.fi/info/2008030607_nitro.html


EM NITRO NATIONALS RAPORTTIA

Nitro natikat pyörähtivät käyntiin jo torstaina ja Vamu Racing oli paikalla keskiviikkoiltana rakentamassa kauden suurinta varikkoa. Tukea saatiin Kenneltä ja voimat yhdistettiin ProBoost Racingin Rampen kanssa. Varikkoteltassa nokotti keskiviikon rakentamisen päätteeksi kaksi ProSB pyörää ja Jukan Pleikkari. Kaikki oli valmista kesän suurinta tapahtumaa varten.

ProSB

Torstain aika-ajot käynnistyivät aikataulun mukaisesti ja torstaille ajettiin kaikkiaan 4 aika-ajokierrosta. Ensimmäinen kierros meni kohtuullisesti ja 8,79s aika oikeutti lajittelun 3. sijaan. Jo ensimmäisistä lähdöistä lähtien homma tuntui hieman oudolta ja lappu kertoi samaa. Ei menny ihan niin kuin olisi pitänyt.

Toisen vedon puolessa välissä jatkuivat edellisissä kisoissa ilmenneet pätkimiset (kone ja kuski). Pienen tutkimisen jälkeen ongelmaksi osoittautui kuskin jalan laahaamisen lisäksi shifterin "katkoboksi", joka päätti ajoittain jatkaa katkoaikaa muutaman minuutin mittaiseksi. Tuloksena nykiviä vaihtoja ja paukuttelua....No se selittelyistä. 

3. kierros jäi sitten väliin, kun paikalle asennettiin Asko Määtältä lainattua Dynan counteria. Suuri kiitos Askolle. Mä palautan sen kyllä. Shifterin ja katkaisijan asetuksia säädettiin viimeisellä kierroksella ja perjantain aikana. Parhaaksi jäi ensimmäisen kierroksi 8,79 kun toiseksi paras aika oli 8,81s.  

Lauantaina ensimmäinen veto meni poskelleen sutimisen takia. Loppupäivän aikataulu täyttyikin sitten Pro luokkien kierroksista ja Eliminaattorin lähdettiin 3. sijalta. Ensimmäisellä kierroksella ajettu 8,92s riitti nippanappa jatkoon kun Lasse tuli 9,0:lla kannassa, mutta toisella kierroksella homma kaatui turhan rankkaan kaasukäteen ja keula karkasi pilviin. Tomi paineli ansaittuun voittoon ja meikäläinen lähti pakkailemaan tavaroita. Tuloksena 5. sija.

Ajokuviot summattuna kokonaisuus oli korkeintaan keskinkertainen. Teknisellä puolella päänvaivaa aiheuttivat shifteri ja osittain seoksien muuttaminen huonompaan suuntaan (omaa typeryyttä Kamasan jälkeen). Syy oli kuskissa ja tällä kertaa nuppi oli sen verran jäässä, että mitään mainitsemisen arvoista ei jäänyt käteen. Analyysit on tehty ja homma jatkuu tallin puolella. Eiköhän se siitä taas...

Mutta...

Huolimatta köyhästä ajosuorituksesta, oli tapahtuma jälleen viimeisen päälle ja naurussa riitti pitelemistä. Söödergaardeni, Setä, PikkuYlli ja "Pasi" niputtivat Vunnybikeä ja P Leppänen oli nopeampi kuin koskaan aikaisemmin..... "Tunteeko teistä kukaan lintuja....meillä asuu siinä puskassa yks #¤%&" Hömötiainen joka laulaa niin %¤#""# kovaa..."

Kiitokset jälleen Tonille mekatsu hommista, Kennelle rekkaroudailusta ja Analle ja Iljalle avusta...muuta tiimiä unohtamatta.

Kalajoella vedetään taas!!!

 

SPSB

Tällä kertaa pyörä vihdoin toimi ja saatiin ajettua kauden ensimmäiset vedot! 10 kk tauon jälkeen meno tuntui siltä että ajaisi ekaa kertaa.. Pari ekaa vetoa meni säätelyssä ja testaamisessa, mutta sitten kun yritettiin alkaa ajaa kovaa ei siitä oikein mitään tullut.. No, ensin oli lähtöpärrän säädöt pielessä ja kuoli heti lähdössä. Sitten muutamalla vedolla vaihdemissi, kerran oli pakko himmata kun kaide tuli turhankin lähelle, keuloja jotka piti ottaa alas ym. ym.

Ei edes kasin puolella vaikka seitsemän vai oliko se nyt kahdeksan kertaa pääsi ajamaan..

Sunnuntaina pudotuksissa vastassa Kallion Sami. Kun yleisöäkin oli rutkasti paikalla päätettiin vetää oikein reipas burnis, silleen oikeen kunnolla. Oli kuulemma kuuluttajakin kommentoinut että nyt ei kumia säästellä. Lähdössä reaktiot ihan ok, mutta pyörä kuoli viivalle täysin, hyvä ettei sammunut.. no se siitä oli eka miete, mutta sitten huomasin että Samilla käynyt vieressä samoin, ei kun äkkiä rundia koneeseen ja eteenpäin.. Sami kuitenkin ehti viivan yli ennen, kummankin aika 9.jotain, ei kovin vakuuttavaa.

Varikolla huomattiin että sliksi oli päässyt pyörähtämään vanteella, pitoa oli siis yksinkertaisesti liikaa. EM kuntoinen rata sunnuntaina iltapäivällä ja siihen vielä päälle tuo normaaliakin reilumbi burnis. Sääli silti, olisi ollut käyttöä niillekin pisteille kun Kesäkuun Kamasa Tools:ssa saatiin ainoastaan katsastuspisteet.

No, Kalajoella jatketaan ajamisen opettelua nyt kun pyörä alkaa pysyä kasassa. Jos nyt alkuun vaikka ajaisi edes kovempaa kuin viime kauden paras oli. Kyllä se siitä, vaan ei ole ollut ihan helppo kausi tämä :)

 


Make näyttää Jukalle burniksessa. Näyttöapu on tärkeää sikälikin, että kuskin on itse hankala nähdä koska savu muuttuu paksuksi ja sliksi on ajovalmis.


"Laulukuoro kutsuu keulijapoikaa"
KUVAT: TIMU, Urheilukuvat.net
 
 © 2007 VaMu Racing SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu